Moderni satu

Tämän harjoituksen aiheena oli kirjoittaa moderni versio tutusta sadusta. Sadun lisäksi tehtävänä oli intertekstuaalisuus eli tekstiin piti sisällyttää viitteitä myös muihin kirjoituksiin. Mitä satuja tai viittauksia löydät? Sadun kirjoittaminen oli yllättävän vaikeaa ja palautus jäikin ihan vihoviimeiseen iltaan. Kun on lukenut satuja niin paljon, niin uuden näkökulman löytäminen ei ole helppoa. Tuntuu, että kaikki asiat on jo joskus kerrottu.

Saatua palautetta: kauniisti rakennettu ja kirjoitettu tarina. Loppu on surullinen, mutta satujen yksi tehtävä on kertoa myös kuolemasta. 

Kuva Copilot.

Iso Harmaa

Olipa kerran, eikä edes niin kovin kauan sitten, susi, joka juoksi henkensä edestä. Se kuuli, kuinka koirat lähestyivät ja tiesi metsästäjien tulevan niiden perässä. Susi ei ehtinyt ajattelemaan kipeitä tassujaan tai kalvavaa janoa. Sen ainoa ajatus oli paeta.

Metsän reunassa oli punainen mummonmökki, jonka puutarhassa ahersi nuori nainen. Pihassa oli värikkäitä perennapenkkejä ja pieni hyötykasvimaa. Nainen havahtui siihen, että joku tuijotti häntä puiden välistä. Hän laittoi lapion nojaamaan kottikärryihin ja lähestyi varovasti harmaata otusta, joka pälyili metsän reunasta.

 

-      Onko siellä joku, nainen huuteli varovasti puiden suuntaan.

 Harmaa susi astui esiin puiden takaa.

 

-      Voitko auttaa minua? En tee sinulle pahaa. Savolaiset salametsästäjät jahtaavat minua, enkä jaksa enää paeta. Susi sanoi läähättäen ja kieli ulkona roikkuen. Koirien haukunta kuului yhä lähempää.

 

-      Tule, vien sinut piiloon.

Koirat tulivat ensin. Ne kiertelivät nurkkia, haistelivat ja haukkuivat. Pian pihaan ilmestyivät metsästäjät. Nainen puuhasteli rauhassa puutarhassaan.

-      Ootko tyttö nähny tiällä sutta? Punanenäinen, parrakas metsästäjä kysyi ase olkapäällä heiluen.  

 

-      Äsken joku otus juoksi tästä ohi. En ehtinyt näkemään mikä se oli. Kova vauhti sillä oli ja tuonne suuntaan se meni. Nainen suoristi selkänsä ja katsoi miestä suoraan silmiin samalla kun heilautti kättään epämääräisesti metsään päin.

Nainen odotti, että metsästäjät ja koirat olivat varmasti riittävän kaukana, ennen kuin kävi sanomassa sudelle tämän olevan nyt turvassa.

 

-      Meidän pitäisi varmaan esittäytyä. Minä olen Kerttu.

 

-      Eipä minulla taida olla mitään varsinaista nimeä. Alfaksi ihmiset ovat minua kutsuneet. Omilleni olen ollut Iso Harmaa, susi sanoi kaihoisasti vilkaisten harmaata turkkiaan.

 

-      Minä sanon sinua myös Iso Harmaaksi, se on kaunis nimi. Mutta mikä tuo kapine sinun kaulasi ympärillä oikein on?

 

-      Jaa, tämäkö? Se on panta. Ihmiset laittoivat sen minulle, jotta voisivat seurata laumani liikkeitä. Ikävä vaan, että myös metsästäjät pystyvät seuraamaan minua tämän takia. Voisitkohan mitenkään saada tämän irti?

 

Kerttu ryhtyi irrottamaan pantaa Iso Harmaan kaulasta ja sai kun saikin sen irti. Kerttu vihelsi ja pian korppi lensi pihakoivuun.

 

-       Voi jukra, mikä otus, korppi virkkoi tuijottaen pelokkaasti Iso Harmaata.

 

-       Sutta ei tarvitse pelätä, se on ystäväni Iso Harmaa. Ota tämä panta ja vie se mahdollisimman kauaksi täältä.

 

-       Toki vien. Onko suunnalla väliä? Korppi kysyi ja nappasi pannan nokkaansa.

 

-       Vie niin pitkälle itään, kuin vain jaksat lentää. Mielellään rajan taakse.

 

-      Kiitos, nyt on helpompi hengittää. Mikä on tuonut sinut tänne, kauaksi muusta asutuksesta? Iso Harmaa kysyi Kertulta.

 

-      Kaupungissa elämä oli pelkkää paikasta toiseen juoksemista työn ja loputtomien sosiaalisen elämän vaatimusten kanssa. Se kaikki kuormitti minua kovin ja halusin pois siitä oravanpyörästä. Kun sain perintönä tämän mummonmökin isoäidiltäni, ei minun tarvinnut kauaa miettiä tänne muuttamista. Nyt hoidan täällä puutarhaa ja pidän satunnaisesti äänimaljaretriittejä muille itseään etsiville.

 

-      Ymmärrän, vaikka sitä en ymmärrä miten ihminen mahtuu oravanpyörään, Iso Harmaa sanoi ja katsoi Kerttua pää hieman kallellaan. Kerttua nauratti.

 

Niin elivät Kerttu ja Iso Harmaa pienessä mökissä metsän reunassa. Talvet vaihtuivat keväiksi ja kesät syksyiksi. Metsästäjiä ei enää näkynyt ja panta lähetti aikansa signaaleita jostain Laatokan rannoilta. Kun Kertulla oli retriittejä, vetäytyi Iso Harmaa siksi ajaksi metsän kätköihin, ettei olisi säikäyttänyt kurssilaisia. Aina se palasi takaisin.

 

Lopulta tuli päivä, jolloin Iso Harmaa istahti Kertun viereen ja katsoi tätä vakavana. Kerttu oli jo osannut odottaa tätä ja vedet pyörähtivät hänen silmissään.

 

-      Sinä varmaan tiesitkin, että tämä päivä tulisi vielä eteen. Olen kiitollinen tästä ajasta, minkä olen saanut viettää kanssasi. Ilman sinua en olisi enää hengissä. Nyt on tullut aika suunnata askeleet kohti auringonlaskua. Ehkä tapaan vielä kerran oman laumani joko tässä maailmassa tai sitten siinä toisessa, missä eläimet ja ihmiset elävät sovussa rinta rinnan.

 

Kerran vielä Iso Harmaa kääntyi metsän reunassa ja katsoi Kerttua. Susi heilautti häntäänsä, kipristi korvaansa ja sitten se oli poissa.

 Sen pituinen se.