Kirjoittajasta

Olen psykiatrinen sairaanhoitaja, terveystieteiden maisteri ja tämän hetken leipätyössä henkilöstöpäällikkö. Asun Varkaudessa ja olen kahden tyttären äiti ja kolmen tyttärentyttären mummo. 

Luova kirjoittaminen on ollut aina haaveeni, mutta en ollut kirjoittanut sitten kouluaikojen ainekirjoitustuntien juuri mitään. Kun paikallinen kansalaisopisto markkinoi luovan kirjoittamisen kurssia ajattelin, että tässä on nyt mahdollisuuteni. Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa kirjoittamista. Kurssia on jo toinen vuosi menossa, eikä minulla ole aikomustakaan lopettaa. Kurssien lisäksi innostuin novelliviikonlopuista, joissa olen ollut mukana kaksi kertaa ja kolmas kerta on jo sovittu.

Kurssien aikana on syntynyt jo melko mukava määrä erilaisia kirjoituksia, runoja, novellinpätkiä ja tekniikkaharjoituksia. Kirjoitukset ovat lyhyitä, koska mihinkään suureen projektiin en ole vielä ryhtynyt. Katsotaan onko sellaisen aika myöhemmin. Nyt minulle riittää, kun saan kirjoittaa näitä tarinoita ja kurssin puitteissa saan niihin palautetta. Toki toivon palautetta myös sinulta, lukijani. Jätä palaute kommenttikenttään tai voit lähettää myös sähköpostia osoitteeseen merja.vihanto@gmail.com

Minulla on myös toinen blogi "Jokaisesta jälki jää" osoite tarinoitasuvusta.blogspot.com. Sukututkimus on toinen intohimoni ja tähän blogiin kirjoitan sukututkimusharrastuksessa eteen tulleita tarinoita. Nämä ovat todellisia tapahtumia ja vahvistan ne lähteillä. Sen sijaan blogissa "Haaveissa kirjoittaminen" on puhtaasti luovia ja fiktiivisiä tekstejä.

Tule mukaan seuraamaan haaveitani ja kehittymistäni kirjoittajana.


Kirjoittamiseen saatua opastusta:

Luovan kirjoittamisen kurssi, Soisalo-opisto 2023-2024

Luovan kirjoittamisen jatkokurssi, Soisalo-opisto 2024-2025

Novelliviikonloput Jäppilän Heinäselässä 4/2024, 11/2024, 3/2025

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pantoum

Luovan kirjoittamisen kurssin kevään 2025 viimeinen tehtävä oli kirjoittaa runo aiheesta Ilo. Mutta ei mikä tahansa runo, vaan indonesialain...